JUHA TUO JA LUO

Naurua, laulua ja tunnetta tilaisuuteenne.

Jokainen tilaisuus ja esitys on ainutkertainen. Kohtaamisen onnistuminen ja muistot syntyvät esiintyjän ja vieraiden yhteisestä vuoropuhelusta ja kokemuksista. Sen takia tapahtumanne ja juhlanne ansaitsevat juuri teille sopivan, ainutlaatuisen ohjelman.

Imitaattori Juha Laitila

Imitaattori Juha Laitila

Imitaatio ei ole vain jonkun jäljittelyä, vaan monen tekijän summa. Tarvitaan mielenkiintoinen julkisuuden henkilö, hänen ilmeensä ja äänensä erikoisuudet, tapansa toimia, liikkua ja ajatella sekä erinomainen, yllättävä tarina. Usein ääni saattaa olla valmiina pitkäänkin, mutta herkullinen tarina odottaa tulemistaan. Lauluimitaatiot vaativat kaiken muun lisäksi musikaalisuuttaa ja laulutaitoja onnistuakseen hyvin. Ja kun imitaatiossa oikein onnistuu, voi se alkaa toteutua todellisuudessakin.

Trump-imitaatiohahmona esitän vuonna 2017 Porvoon Kesäteatterissa
Finnvitsit – Uudet kujeet teatteriesityksessä islantilaisen KALEO-yhtyeen WAY DOWN WE GO www.youtube.com/watch?v=v96wkt38EU8, käy kuuntelemassa. Nyt odotan innolla mitä tapahtuu 2020 USA:N presidentin vaalissa. Päätyköhän
imitaatiohahmoni rokkilaulajaksi.

Kuva @outipaappanen

Koomikko Juha Laitila

Onnistunut komiikka vaatii paljon työtä, työtä ja ajatustyötä. Vuosien tuoma kokemus ja jatkuva käsikirjoittaminen harjoittavat aivoja yhdistämään yllättävästi ihmisten sanomisia ja ajatuksia, paikkoja ja tapahtumia. Näin syntyy huumoristisia henkilöitä ja maailmankuvia. Ja ihan herkullisinta on tilannekomiikka tässä ja nyt. Se syntyy paikalla olijoista, eikä se ole yleensä toistettavissa. Se on kertakaikkisen ainutlaatuista, stand up komiikkaa parhaimmillaan.

Eduskunta ja hallitus ovat aina ajankohtaisia. Nykyisessä hallituksessa voisi olla tyttöbändi Spice Girls: Marin -Baby Spice, Tuppurainen – Scary Spice, Ohisalo – Blondi Spice, Kiuru – Sporty Spice, Andersson – Posh Spice, Kulmuni – Brainy Spice (ex-ministeri) ja Henriksson – Old Spice. Viimeisin mukaan tullut Spice Vanhanen on Big Ginger. Vau, mikä työporukka.

Näyttelijä Juha Laitila

Näyttelijä Juha Laitila

Vieläkin on muistoissa 1972, jolloin tuli Suomen Ammattikoulujen taidekilpailussa 1. palkinto. Sävelsin, sovitin ja esitin näytelmän musiikin. Ja ennen kaikkea on sydämessä säilynyt roolini Tauno Matiaksena, joka oli toinen päärooleista. Myös Hämeenlinnan kaupunginteatterin Joulurevyyn Väinämöisen rooli ja Tampereen Palatsiteatterin Juice taiteilijaelämää Jumalan rooli olivat uskomattomia kokemuksia.

Näyttelijänä yritän eläytyä roolihenkilön ajatuksiin ja tuntemuksiin, tuntea hänen tunteitaan ja liikkua niin kuin hän voisi liikkua, olen sitten teatterin lavalla tai elokuvassa. Näyttelijän työ on mielenkiintoinen, vaativa ja rikastuttava elämän polku kulkea. Tuntuu, että aina on uutta opittavaa, koskaan ei ole valmis. Sysi, muusikko, taikuri ja yksi isä-ehdokas elokuvassa Risto Räppääjä ja Liukas Lennart 2014

Laulaja Juha Laitila

Laulaja Juha Laitila

Laulu on kulkenut mukana koko elämäni, lapsesta asti. Kitara astui mukaan kuvioihin 12 vuotiaana ja 14 vuotiaana oli elämäni ensimmäinen maksullinen lauluyhtyekeikka. Pianonsoittotunnit eivät lapsena säväyttäneet niin kuin kitara, mutta ensimmäisissä bändeissä olin kyllä basisti, koska niihin tarvittiin laulavaa basistia. Tämähän sopi, koska 17 vuotiaasta asti olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti laulutunneilla, pääasiassa kevyttä musiikkia, mutta mahtuu vuosiin klassistakin. Vuonna 1970 ylsin Nuorison Taidetapahtumassa jaetulle 1. sijalle yksinlaulussa. Tie esiintymiseen, huumoriin ja viihdemusiikiin oli selvä. Bändikokemuksena soitto Sleepy Sleepersissä 1975 ja väliesiintyjänä 1978 ei häviä koskaan muistoista.

Laulu ja musiikki merkitsevät minulle kaikkea, isoa osaa koko elämästäni. Kiinnostusta ja intohimoa muihin töihin kuin musiikkiin ja huumoriin, ei ole koskaan ollut. Tietysti kaikenlaisia töitä on tullut tehtyä, mutta vuodesta 1975 olen saanut tehdä tätä työtäni, elämäntyötäni elääkseni. Tästä olen hyvin kiitollinen.

En päiväkään vaihtaisi pois
Ei olla tää kauniimpaa vois
Sain lahjaksi elämän yhden vaan
Sen elää voin päivän vain kerrallaan

En päivääkään vaihtaisi pois
Ei toisin mun lauluni sois
Sen tiedän oon luotu mä näin elämään
Uneen kun painan pään

säv. Reino Markkula, san. Juha Vainio

Muusikko, säveltäjä, sanoittaja Juha Laitila

Musiikin esittäminen, säveltäminen ja sanoittaminen tuntuu kulkevan lähes kaikissa tuotannoissani mukana, oli sitten kyse teatterista, televisiosta, radiosta tai netistä. Porvoon Ravintolateatterin ja Porvoon Kesäteatterin teoksissa, matineoissa, monen monissa show-esityksissä, yritystilaisuuksissa ja perhejuhlissa häistä lähtien musiikki on aina ollut mukana. Musiikki on usein jopa
voimakas osa itse tarinaa ja hyvin voimakas osa tunnelman luojaa, naurusta kyyneliin, ilosta liikutukseen. Tv-sarjoissa, Kiitos ja Hyvästi (TV1), Huuliveikot ja Huuliveikkojen paluu (TV4) sketsien musiikituotantojen suunnittelu ja toteutus opetti paljon, vaikka usein se olikin yötyötä, kun päivät kuvattiin ja illat keikkailtiin.

Sävellyksiä ja sanoituksia on julkaistu myös levyinä vuodesta 1975 lähtien. Huumorin kukka kukkii tietysti monessa biisissä. Mukaan mahtuu myös lasten musiikkia LP:n verran ”Kaikki mukaan”, rockia, reggaeta, soulia, bluesia, iskelmää
ja ballaadeja, ei niin perinteistä lastenmusiikkia 1977.

Käsikirjoittaja Juha Laitila

Käsikirjoittaja Juha Laitila

Lapsuuden ajan ystävät ovat kertoneet, että jo silloin tarinani olivat kummallisesta ja omalaatuisesta kulmasta koomisia. Syntyi sarjakuvia, runoja, tarinoita ja laulun sanoja. Kun käsin kirjoittaminen on vaikeaa, niin nykytekniikka on suuri helpotus. Tosin hyvänä ”delegoijana” yritin saada vaimon kirjoittamaan sanelusta. Vastauksena tuli ehdoton ei: Tarinasi ovat koneiden nappuloiden alla. Niin kuin ovatkin.

Vuosia kuuntelin kaiken kokeneiden soittajien ja artistien tarinoita lavojen takahuoneissa. Näitä sitten kertoilin myös ohjaaja / näyttelijä OTTO KANERVALLE, kun hän esitti Juicea ja minä Juicen Jumalaa Tampereen Palatsiteatterissa 2012-2013. Otto sanoi: Kirjoita tarinoista teatteriesitys, niin minä kyllä ohjaan. Ja tästähän alkoi lumipallo pyörimään. Kaiken muun käsikirjoittamisen lisäksi perustimme vaimon kanssa Porvoon Kesäteatterin ja Porvoon Ravintolateatterin. Kirjoitan viihdemaailmaan sijoittuvan imitaatio-, drag- ja musiikkisarjaa FiNNVITSIT, joista on esitetty 6 itsenäistä osaa Porvoossa, Tahkovuorella ja yksittäisesityksinä ympäri Suomea. Vuonna 2020 syntyi myös VIIHDE VIEKÖÖN revyy. Ja Otto on lupaustensa mukaan sitkeästi ohjannut.

Mainokset Juha Laitila

Mainokset Juha Laitila

Kyllä mainoksetkin voivat naurattaa katsojia ja kuuntelijoita. Kerran Tukholmassa jäätelömainoksessa jouduin makaamaan monta tuntia rekvisiittatykissä, kun tuulikone ei ohjaajan mukaan ollut tarpeeksi voimakas ja uutta piti lähteä ruuhka-aikana hakemaan toiselta puolelta Tukholmaa. Suomalaisen jäätelömainoksen luoja lähti iltapäiväkoneella Suomeen, minä jäin tykkiin. Ei ihan naurattanut, mutta mainoksesta tuli hauska.
Donald Trumpia pääsin esittämään kansainväliseen Iron Skymainoksessa 2019. Video löytyy youtube.com ja leaked video Donald Trump finds out about Iron Sky Muita aikanaan hauskoja

Valion jäätelömainoksia 2008 – 2014
https://youtu.be/iANfwqjgEkI
https://youtu.be/WHYVe4U-Uf4
https://youtu.be/CmyhdtoHW0w

Hobby Hallin joulumainos 2016
https://youtube.com/watch?v=qWAnbEGuFBY

Monissa radiomainoksissa on myös kuultavissa omaa ääntäni,
laulua tai imitaatioääniä. Niissäkin on huumoria ja elämän iloa
mukana.

Juhasta

Kerrottua.

Joo-o, en paremmin sano.
Toistan itseäni, mutta se mitä tuurasin lähtiessä ovella, pitää.
Putinia ja Trumpin sketsi oli hillitön (ja sun Trump-hahmosi uskomaton), ja sen kädenvääntökisa parasta slapstickia mitä olen nähnyt aikoihin (oi niitä aikoja).
Ja huutokauppa, en pystynyt olemaan nauramatta, vaikka olenkin ”mies joka ei koskaan naura”. Mieletöntä!
Jos nää kaks sketsiä tulisivat telkusta nyt, ei kukaan ei enää kehtaisi edes tarjota putouksiasun muita väkisinnauratuksia. Ei kun suoraan kotimaisen lavahuumorin Hall of Fameen!
Nää pomppas niin suoraan nauruhermoon, että muu osuus melkein unohtui, vaikka meno kautta linjan toimi paremmin kuin nykyjunan vessa – ja ilman vessahuumoria!

Kiitos onnistuneesta Porvoon-reissusta!

Jussi Tuominen, käsikirjoittaja, tuottaja, 8/2018
Tuoreimmat

Takahuonetarinat.

Nenäpäivä

12.11.2020

Onnenpäivää maailman lapsille

Olen mukana tekemässä pe 13.11. Yle TV 1 ja Yle Areena klo 19 Onnenpäivää maailman lapsille @nenapaiva_fi kanssa, ole sinäkin. Tee MobilePay-lahjoitus numerolla 22123 ja jaa kuva omasta Onnenpäivästäsi #nenäpäivä #onnenpäivä @nenapaiva_fi

Lue lisää

03.11.2020

Reetu keikalla

Reetu oli samalla keikalla bilebändin kanssa. Bändin ohjelmistossa oli sattumalta ”Harva meistä on rautaa”-kappale, joten soittajat ehdottivat Reetulle, että hän tulisi feattamaan biisin bändin kanssa. Reetu kysyi: ”Onks teillä biisissä se tuttuttuududu”? Soittajat ihmettelivät, että mikä ”tuttuttuududu”? No se välisoitto siinä välissä se ”tuttuttuududu”, Reetu selvensi. Pojat vastasivat: ”Joo, on meillä kaikki välisoitot niin kuin […]

Lue lisää
Mies Gibson ja Syysblues

28.10.2020

Mies, Gibson ja Syysblues

Syyspäivä Porvoon Hamarin Seolla 28.10.2020

Lue lisää
Juha

Facebookissa.

ONKO MIELESSÄSI KYSYMYKSIÄ, TILAUS TAI TERVEISIÄ?

Vastaamme mielellämme

Ota yhteyttä!

Fast Move Oy

Kevätkukantie 2
06400 Porvoo

Satu ja Juha Laitila
Satu Laitila
Toimitusjohtaja, tuottaja
Juha Laitila
Viihteen moniottelija
Facebook Instagram YouTube